Häipyvät taakse suorien draivien päivät.
Huikeat drawtkin ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousen. Rangelle suuntaa taas tieni?
Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.

Tiedän ma: slaissi ,on minulle mullassa suotu.
Draivaajan tielle ei suoria lyöntejä luotu,
pohjoinen puhuu, metsähän palloni vaipuu,
jää punajuova; kauniiden lyöntien kaipuu.

Upposi veteen unteni suorimmat suunnat.
Mies olen köyhä: kalliit on pallojen hinnat.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat mun skinien voitoilla maksoin.

Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee draivini paatinen taakka?
Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.

Mut vielä ma nousen, joskus lyön draivini suoraan
Upeita kaaria yhdessä hetkessä luodaan.
Pallo on kaukana, satojen metrien päässä.
Ainoa toiveeni ettei, kenttä ole silloin jo jäässä.