Huomisen Mikael Agricolan päivän innoittamana syyntyi seuraavanlainen tarina:
Eräänä aamuna Turun lähiössä nuori pappi, Mikael A heräsi tunteeseen, että jokin ei ole kohdallaan. Mikael käveli peilin eteen ja huomasi että kieli on hävinnyt suusta.
"ei vittu, kieli puuttuu", tuumasi Mikael.
No, ei auta, päivän epistolassa oli monta kohtaa ja ei kun tuumasta toimeen. Ensimmäisenä piti käydä ostamassa satamasta kuha. Äiti siitä jo heti muistutti.
"joo joo, mää meen heti kuha lakkaa satamasta. Mää toivon että se on pelkkä kuuro." mietti Mikael, ja samalla toivoi että olisi mieluummin kuuro kuin mykkä. Samalla muistui mieleen että äiti oli myös pyytänyt tuomaan lakkaa satamasta, tuvan lattia oli saneerauksen tarpeessa. "sekin vielä, musta olis parempi että se olis musta", mietti Mikael. Mikaelin äiti oli aikamoinen noita. " no, riitäähän noita" pähkäili Mikael.
Mikael lähti matkaan ja pääsikin aika pitkälle kunnes hänen eteensä laskeutui kuovi, ja se puhui. Se että kuovi puhuu oli jo aika ihmeellistä, mutta se ei ollutkaan mikään ihan tavallinen kuovi. Ei iso- eikä pikkukuovi, vaan liukuovi, ja se sanoi Mikaelille: "Kohta lakkaa satamasta, et kuitenkaan löydä lakkaa satamasta vaan suolta, mene sinne". Mikaelin suolta kouristi.
Mikael suunnisti kohti suota. Suon laidassa oli kuitenkin kuusi jonka juuri oli inhottavasti koholla ja Mikael kompastui siihen. Kello oli muuten silloin juuri kuusi. Mikael makasi maassa selällään ja mietti: "en nouse enää, eikö tässä voisi vaan maata." Selän alla oli kuitenkin pelkkää maata, ei ollut siinä hyvä miehen maata. Juuri kun Mikael oli jo luovuttamassa, hän näki vilahduksen silmäkulmassaan, puun takana oli joku. Mikael ei kuitenkaan nähnyt häntä, mutta puun takaa pilkotti häntä. Järkytys ei ollut kuitenkaan hirveä, hän ei nimittäin nähnyt hirveä, vaan hiiren. "Mitä toi hiiri tekee tuolla kuusikossa, eikö sen pitäisi olla kiinni tietokoneessa", mietti Mikael ja samalla aprikoi että miksi kuusi ketrtaa kuusi on 36 eikä kuusikko, tai oikeastaan kuusi on sekstetti.
Siinä makasi Mikael selkä vasten maata. "perkele kun mää saisin maata jostain päin Saimaata, siellä sais maata. Mää en kestä tätä Turkua enää." samalla muistui mieleen, että eiliseltä kauppareissulta oli unohtunut ottaa kuitti, Siwassa oli nimittäin kilpailu: säilytä kuitti, voit voittaa voita. "No onhan meillä voita, enkä minä ikinä mitään voita" ajatteli Mikael ja sitten hän heräsi, kaikki olikin ollut unta.
Kieli oli suussa ja pää sekaisin. "Nyt on jotain tehtävä, mää kehitän suomen kielen. Eihän tästä ota kukaan ulkomaalainen selvää." ajatteli Mikael ja rupesi rustaamaan suomea paperille.
"Mikael tuu syömään", kuului äidin huuto, ja arvaatko mitä oli ruokana?
No tietenkin kieltä.
